Pervot Pojat ja Poikatytöt, abstraktit esiintymisjärjestyksessä

Sari Miettinen, TY

Tuija Lehtisen Mirkka-sarjan poikatyttöhahmo Masa sukupuolirajojen osoittajana

Teen pro graduani Tuija Lehtisen Mirkka-nuortenkirjasarjassa esiintyvästä poikatyttöhahmosta nimeltä Masa. Gradussani tarkastelen Masan hahmoa binäärisen sukupuoliajattelun rajoja osoittavana ja määrittelevänä hahmona. Katson, että Masan hahmo on tietyllä tapaa ”in-between”: ei tyttö eikä poika. Pohdinkin miten poikatytön hahmo suhteutuu Judith Halberstamin female masculinityn ja Judith Butlerin performatiivisen sukupuolen käsitteisiin, ja miten Masan hahmo mahdollisesti murtaa kaksinapaista sukupuolikäsitystä. Keskeistä pro gradu -työssäni on myös heteronormatiivinen valta, joka tulee näkyväksi poikatyttöhahmon kautta. Queer-tutkimuspäivillä tulen esittelemään pro gradu -työtäni.
sahami@utu.fi

* * *

Mia Spangenberg, University of Washington, Seattle & TY

Minkalainen poikatytto Maria Kallio on Leena Lehtolaisen dekkareissa?

Dekkarikirjallisuus on nyt suositumpaa kuin koskaan. Vanha jako korkean ja matalan kirjallisuuden välillä on purkautunut, mikä on mahdollistanut uuden ja näkyvämmän roolin dekkarikirjallisuudelle. Feministiset dekkarikirjallisuuden tutkijat ovatkin esittäneet näkemyksinään, että naisten kirjoittamat dekkarit viimeisten 20-30 vuoden aikana ovat uudelleen määritelleet dekkarikirjallisuuden genrenä ja vastustaneet sekä genren että yhteiskunnan oletuksia oikeanlaisesta naisesta ja kansalaisesta. Naispuoliset etsivät kuten Sara Paretskyn V.I. Warshawski, Sue Graftonin Kinsey Millhone ja Leena Lehtolaisen Maria Kallio kaikki korostavat naissolidaarisuutta miesvaltaisessa maailmassa. Teoksissa rikoksetkin on usein kytketty isompiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, erityisesti naisten jatkuvaan syrjintään yhteiskunnan eri alueilla. Tutkimuksessani väitän, että naisetsivä Maria Kallion poliittisuus voi pohtia – ja sitä on tärkeää pohtia myös queer-näkökulmasta. Lehtolaisen omaperäinen tapa hyödyntää minäkerrontaa ei vain korosta naisen työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen vaikeuksia ja minuuden etsimistä nykykulttuurissa, vaan Maria Kallio -hahmo on samalla esitys naismaskuliinisuudesta. Maria Kallio on suorapuheinen, avoimesti seksuaalinen ja aseistautunut poliisi. Hän on etsivä, joka taistelee jatkuvasti syytöstä vastaan, että hänen käytoksensa on ”epänaisellista”. Mutta kuten Judith Halberstam ja muut tutkijat ovat esittäneet, jos maskuliinisuus on yhtä tuotettu kulttuurinen konstruktio kun feminiinisyys, silloin maskuliinisuudella ei ole välttämättä mitään tekemistä miesten kanssa. Näin naismaskuliinisuus kyseenalaistaa sex/gender -järjestyksen ja samalla mahdollistaa erilaisten maskuliinisten naisten historian ja solidaarisuuden. Toisin sanoen minäkerronnallinen muoto luo tilan lukijan intiimille, läheiselle suhteelle Kallion hahmon kanssa, ja siten lukija on mukana hahmottamassa queer-minuutta, joka dekonstruoi heteronormatiivisia representaatioita seksuaalisuudesta ja elämänkulusta.
Vaihto-opiskelija Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksella 2007-2008
spangm@u.washington.edu

* * *

Jenny Kangasvuo, OY

”Jotkut on varmaan parempii ihmisii ku minä sitten”
Yliseksuaalisen biseksuaalin stereotyyppi ja parisuhdenormien
kyseenalaistaminen

”No periaatteeshan tähän kai ois semmonen kaunis vastaus, että ei ietenkään [tarvitse suhteita miehiin ja naisiin], ja näin, mut tavallaan kyl must tuntuu et osa must on jotenki vajaa ilman […] mut jotkut on varmaan parempii ihmisii ku minä sitten…” (Johanna,
1980.)

Johannan pohdinta kuvastaa biseksuaalien kohtaamaa ristiriitaa: ennakkoluulojen purkaminen koetaan poliittisest tärkeäksi, mutta keskittyminen ennakkoluulojen purkamiseen vaikeuttaa omista tunteista ja suhdevalinnoista puhumista. Suurin osa haastattelemistani, poliittisesti aktiivisista biseksuaaleista koki tärkeäksi vastustaa
biseksuaalisuuteen liitettyjä promiskuiteettisuuden ja yliseksuaalisuuden ajatuksia. Identiteettipoliittiset toimintatavat ja ihmisten toiveet ja arki eivät kuitenkaan kohdanneet. Ei-monogaamisista suhdevalinnoista ja haluista avoimesti puhuminen
koettiin lähes mahdottomaksi tilanteessa, jossa niistä puhuminen väistämättä vahvistaisi kielteisiksi koettuja ennakkoluuloja. Poliittisesti aktiiviset biseksuaalit putoavatkin toistuvasti ennakkoluulojen vastustamisen ja ei-monogaamisten suhdeihanteiden puolesta puhumisen väliseen kuiluun.

Jotkut haastateltavistani puhuivat parisuhdeihanteistaan tapaan, joka on rinnakkainen englanninkielisissä maissa käydyille polyamoria-keskusteluille huolimatta siitä, että polyamorian käsite on suomalaisessa keskustelussa varsin vieras. Englanninkielisissä maissa käydyt polyamoriakeskustelut kuitenkin yleensä vähättelevät seksuaalisuuden merkitystä ja ylikorostavat romanttisuutta ja tunnesidettä polyamoria-suhteissa – ja myös jättävät huomiotta kulttuuri-, rotu- ja luokkaerot. (ks.esim. Klesse 2006; Mint 2004; Rust 1996.)

Queer-teorian antisosiaalinen käänne voisikin tarjota uusia tapoja tarkastella biseksuaalisuuteen liitettyjä stereotypioita ja parisuhdenormeja. Halua, seksuaalisia tekoja, läheisyyttä ja romantiikkaa ei tarvitse nähdä automaattisesti yhteenliittyvinä ja
normatiivista parisuhdekäsitystä pönkittävinä. Queer-teorian antisosiaalinen käänne ei keskity täydellisen tulevaisuuden luomiseen, vaan kyseenalaistaa sosiaalisen järjestyksen kanssa neuvottelemisen mielekkyyden. (eg. Edelman 2004; Eng et al. 2005.) Tavoitteenani on pohtia, kuinka queer-teorian paradigmamuutoksessa esitettyjä ajatuksia voisi käyttää ennakkoluulopuheen vaatimuksen ja yksiavioisen parisuhdenormin kyseenalaistamiseen.

Viitteet:
Edelman, Lee 2004: No Future. Queer Theory and the Death Drive.
Durham and London: Duke University Press.
Eng David L. & Halberstam, Judith & Muñoz, José Esteban 2005: What’s
Queer About Queer Studies Now? Social Text 23(3/4), 1–17.
Kangasvuo, Jenny 2006: Koettu ja kirjoitettu biseksuaalisuus. Biseksuaalisuuden määrittely lehtiteksteissä ja biseksuaalien haastatteluissa vuosituhannenvaihteen Suomessa. Licenciate thesis of Cultural Anthropology, University of Oulu.
Klesse, Christian 2006: Polyamory and its ’Others’: Contesting the Terms of Non-Monogamy. Sexualities 5: 565-583.
Mint, Pepper 2004: The Power Dynamics of Cheating: Effects on Polyamory and Bisexuality. Journal of Bisexuality 3/4, 55-76.
Rust, Paula C. 1996: Monogamy and Polyamory. Relationships Issues for Bisexuals. Teoksessa Firestein, Beth A. (toim.): Bisexuality. The Psychology and Politics of an Invisible Minority. Thousand Oaks: Sage Publications, 127-148.

* * *

Jan Wickman, ÅA

Onko queer-teoreettisen transsukupuolisuuden tutkimuksen aika ohi?

1990-luvulla trans-ihmiset ja sukupuolensekoittaminen olivat queer-tutkimuksen suosikkiaiheita, joiden kautta tarkasteltiin sukupuolen biologiasta riippumatonta, performatiivista rakentumista. Queer-teoria oli yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisen transsukupuolisuuden tutkimuksen keskeinen viitekehys.

Viime vuosina transsukupuolisuuden tutkimus näyttää kuitenkin irtaantuneen queer-teoriasta. Tästä kertoo esimerkiksi kaksi ajankohtaista trendiä sukupuolivariaatioiden tutkimuksessa. Ensiksi, kaksijakoista sukupuolijärjestelmää kritisoidaan yhä useammin tarkastelemalla pikemminkin intersukupuolisia, joiden sopimattomuus sukupuolijärjestelmään voidaan kytkeä anatomiaan, kuin transsukupuolisia. Biologian painotus näyttää siis jälleen enenevästi hallitsevan myös kulttuuri- ja yhteiskuntatieteellistä keskustelua. Toiseksi, kehonfenomenologia/ruumiinfenomenologia on syrjäyttänyt poststrukturalistisen sukupuolitutkimuksen monien uudempien transtutkimusten viitekehyksenä. Näiden tutkimusten johtopäätökset ovat melko usein suhteellisen konservatiivisia.
Esitelmässä noteeraan vastaavasti myös kaksi tuoretta, poliittisesti progressiivista trendiä tutkimuksen kentällä. Ensiksi, trans-ihmisten oma ääni akateemisissa instituutioissa tehtävässä tutkimuksessa on vahvistunut 1990-luvun lopulta lähtien. Toiseksi, keskustelu on kehittynyt esimerkiksi silkasta kaksijakoista sukupuolijärjestelmää pönkittävän lääketieteen ylivallan kritiikistä rakentaviin vaatimuksiin, että sukupuolivariaatioihin kohdistuvien yhteiskunnan interventioiden olisi nojauduttava paitsi lääketieteelliseen, myös kulttuuri- ja yhteiskuntatieteelliseen asiantuntemukseen, joka usein edustaa vaihtoehtoisia näkökulmia. Näiden trendien pohjalta pohdin esitelmässä kaksijakoista sukupuolijärjestelmää kyseenalaistavien haasteiden tulevaisuuden arviointia queer-tutkimuksessa.
Åbo Akademi/Sosiologian yksikkö
jwickman@abo.fi

* * *

Karhu, Annina, TY

Miksi katson tosi-tv:tä? Sekaisin Miriamista -sarjan katsojuuden psykoanalyyttista tarkastelua

Tutkielman aihe on tosi-tv:n katsojuus. Kirjoittajaa askarrutta, miksi muun muassa epäuskoa, inhoa ja kiukkua herättävää ohjelmatyyppiä katsotaan. Tekijä − itsekin innokas tosi-tv:n katsoja − ei löydä tyydyttävää vastausta nykyajan ”valtavirtaisesta” tosi-tv-tutkimuksesta, vaan lähtee etsimään vastausta feministisestä elokuvatutkimuksesta ja sen myötä päätyy freudilaisen psykoanalyysin pariin. Tutkielman esimerkkiaineistona toimii Sekaisin Miriamista -sarja, koska siinä tekijän mielestä kiteytyy aikakaudelle tyypillinen kulttuurinen kipupiste, joka koskee sukupuolen kulttuurista asemaa ja siinä tapahtuvia muutoksia.

Arkkityyppiajatteluun, freudilaiseen psykoanalyysiin ja feministiseen elokuvateoriaan tukeutuen tekijä päätyy kuvailemaan kehittelemäänsä ”Neuroottinen Katsoja” -käsitettä, jonka on tarkoitus täydentää tosi-tv-tutkimuksen näkökulmia psykoanalyyttisen käsitteistön avulla. Kirjoittajaa hämmästyttää ensinnäkin se, että tosi-tv-tutkimuksessa ei ole laajemmin hyödynnetty psykoanalyyttista mediatutkimusta. Ja toiseksi se, että feministisessä elokuvatutkimuksessa, jossa psykoanalyysia tosin on hyödynnetty, on kuitenkin jätetty lähes käyttämättä neuroosi-käsite, joka kirjoittajan mukaan on Sigmund Freudin seksuaaliteorian kokoava käsite.

Kirjoittaja paneutuu esimerkkiaineistonsa transsukupuolisen päähenkilön kolmeen naiseuden ulottuvuuteen arkkityyppiajattelu avulla. Linda Williamsin ruumisgenreteorian innoittamana tekijä kytkee arkkityypit kolmeen elokuvalajiin: pornoon, kauhuun ja melodraamaan, joihin liittyy kolme keskeistä tunnetta: mielihyvä, pelko ja kärsimys. Lajit tunteineen puolestaan liittyvät Freudin ideaan kolmesta alkuperäfantasiasta, jotka voidaan jossakin muodossa jäljittää neuroottisuuden taustalta, ja jotka perustavalla tavalla muokkaavat neurootikon seksuaalisuutta.

Tekijä esittää, että neuroottisen katsojuuden ideassa on tarttumapintaa queer-tutkimukseen, koska ensinnäkin aineiston tarina kiertyy transsukupuolisen Miriamin ympärille, ja toiseksi työstä voi lukea queer-poliittisen pyrkimyksen kyseenalaistaa kahden sukupuolen järjestelmää ja heteronormatiivisuutta. Lisäksi neuroottisen katsojuuden pohdinta liittyy laajempaan filosofiseen psykoanalyyttiseen ajatteluun, jonka tarkoitus on ymmärtää ihmisyyttä ajassamme.

Asiasanat: esitys, fantasia, katsoja, katsojuus, naisarkkityyppi, neuroosi, psykoanalyysi, ruumisgenre, seksuaalisuus, sukupuoli, tosi-tv.
Turun yliopisto, taiteiden tutkimuksen laitos, mediatutkimus

* * *

Niina Kuorikoski, OY

Lesboja katsomassa. Havaintoja televisiosarja L-koodista lesbo-, bi- ja queer-naisten silmin

Yhdysvaltalainen televisiosarja L-koodi (The L Word, Yhdysvallat 2004-nykypäivä) on kerännyt televisioruudun ääreen suuria katsojalukuja sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Joukosta feminiinisiä, tyylikkäitä ja varakkaita lesbo- ja bi-naisia kertova sarja on sekoitus draamaa, komediaa sekä saippuaoopperoille tyypillisiä elementtejä. Olen aiemmassa tutkimuksessani pyrkinyt osoittamaan, että vaikka sarja purkaa sekä sukupuolen että seksuaalisuuden normatiivisia sarjoja, se myös ylläpitää heteronormatiivisen yhteiskunnan ideaaleja. Tämä näkyy sarjan mainonnassa, sarjan rakentamassa lesbokuvassa sekä niin kutsutussa mainospuheessa.

Keskityn tässä paperissa L-koodin tarkastelemiseen sen katsojien ja heidän kokemustensa näkökulmasta. Pohdin esimerkiksi katsojien samastumista ja erottautumista sarjasta ja sen tarjoamista lesbo-, bi- ja queer-naisten representaatioista. Mitä merkityksiä sarja on saanut sen katsojien kirjoituksissa? Miten he kokevat sarjan ja sen tarjoamat representaatiot? Mistä katsojat kirjoittavat kirjoittaessaan L-koodista, mihin he kiinnittävät huomiota? Mitä he mainitsevat, mitä kenties jättävät sanomatta? Entä näkyykö heidän oma minänsä kirjoituksissa ja jos näkyy, miten?

Aineistoni koostuu lesbo-, bi- ja queer-naisten sarjaan liittyvistä kirjoituksista, jotka keräsin huhti-toukokuussa 2007 avoimella kirjoituskutsulla. Lähetin kirjoituskutsun sähköpostilistoille (sapfo-list@sappho.net, naistutkimus@uta.fi, uniqueer@yahoogroups.com) ja keskustelupalstoille (Go with the Flow: http://www.gwtf.org/foorumi/, Seta Foorumi: http://www.keskustelu.seta.fi/). Paperi on osa työstämääni lisensiaatintutkimusta, johon kuuluu myös katsojatutkimuksellinen osa.
niina.kuorikoski@oulu.fi

* * *

Mikko Carlson, TY

Christer Kihlmanin Latinalainen Amerikka: homoseksuaalisuus, poikaprostituutio ja vieraan maanosan sosiaalinen tila

Alustuksessani tarkastelen suomenruotsalaisen kirjailijan, Christer Kihlmanin 1980-luvun alussa ilmestyneitä romaaneita, Alla mina söner ja Livsdrömmen rena, joista alettiin pian kritiikeissä ja katsauksissa puhua ns. Etelä-Amerikka -teoksina. Romaanien autobiografisena taustana oli Kihlmanin matka Argentiinaan vuonna 1976, jonka tarkoituksena oli alun perin hankkia materiaalia kiitetyn yhteiskuntaromaanin Dyre Prins (suom. Kallis prinssi) jatko-osaa varten. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, sillä poikaprostituoitu Juanin kohtaaminen johdatti hänet toisenlaiseen elämäntodellisuuteen. Monivuotiseksi kehkeytyneen prosessin tuloksena syntyneet kirjat saivat aikalaislukijoissa ja kritiikeissä aikaan paljon hämmennystä: Kihlmanin katsottiin heittäytyneen hedonistiseen ja estetisoivaan ”ego-trippailuun” ja unohtaneen yhteiskuntakriittisyytensä. Pyrin haastamaan esiin sitä, miten poikaprostituoidun hahmo esittää epäsovinnaisen, mutta samalla haastavan ja moniulotteisen kuvan latinalaisamerikkalaisesta seksuaalikulttuurista.

Seksuaalisuuden kokemista lähestyn sekä kirjoittavan minän että hänen rakkaudenkohteensa näkökulmista.  Millaisen mahdollisuuden minäkertoja näkee argentiinalaisella kulttuurilla olevan seksuaalisuutensa tiedostamisessa ja ”todeksielämisessä”? Mitä puolestaan Juanin määrittelemättömäksi paikantuva seksuaalinen identiteetti ilmentää?

Jälkikolonialistiseen ja queer -teoreettiseen ajatteluun pohjaavat tilan käsitteen uudelleenmäärittelyt ovat tehneet näkyväksi sitä, miten ns. vieraita maanosia on mm. taiteessa sukupuolitettu: ne ovat tulleet feminisoiduiksi, erotisoiduiksi ja ”tyypillistetyiksi”. Homoseksuaalisten representaatioiden kohdalla tässä on ollut kyse kulttuurisesta pakkomielteestä, jota ovat pohtineet mm. Ann Laura Stoler ja Robert Aldrich. On nähtävissä, miten Kihlman toistaa tätä kuvausperinnettä, mutta mahdollisesti tekee jotain myös toisin – vai tekeekö? Samalla nousee esiin kysymys Toisen kohtaamisen kulttuurisista eroista ja tavoista: voiko minäkertoja olla ns. ”tietämätön” kokija ja havainnoija? Merkitseekö päähenkilön/minäkertojan/kirjailijan suomenruotsalainen tausta erilaista suhdetta kolonialistiseen menneisyyteen?

mikcar@utu.fi

* * *

Heidi Kurvinen, OY

Vanhat valokuvat ja pervokatse

Alustuksessani pohdin vanhoja valokuvia sukupuolen toisin toistamisen näkökulmasta. Analysoin muutamia 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvia valokuvia, jotka jollakin tavalla purkavat oman aikansa sukupuolistereotypioita. Erityisesti kiinnitän huomiota kuvissa esiintyvään ristiinpukeutumiseen ja pohdin, mikä merkitys sukupuolen rajojen ylittämisellä on mahdollisesti ollut kyseisen aikakauden ihmisille.

Tutkijan katseeni kohdistuu kuvissa ennen kaikkea sukupuolen esittämisen tapoihin. Pohdin niiden yhteydessä kuitenkin myös kysymystä tekijyydestä ja esitän kysymyksen: mistä valokuvien pervous syntyy?
heidi.kurvinen@oulu.fi

* * *

Eva Kuhlefelt, HY

Gestaltningen av kvinnomaskulinitet i Hagar Olssons roman Chitambo (1933)

Hagar Olsson (1893-1978) var en av ledargestalterna för den finlandssvenska modernismen i egenskap av författare, kritiker och essäist. Hon introducerade det expressionistiska dramat i Finland på 1920-talet, gestaltade den moderna människans förändrade livsvillkor i sin prosaproduktion och deltog aktivt och påfallande auktoritärt i både finländsk och svensk kulturdebatt.
Olssons mest kända roman är den självbiografiskt färgade Chitambo (1933). Boken kan läsas som en feministisk emancipationsroman eftersom den tydligt bryter mot de konventioner som gäller för samtidens kvinnliga utvecklingsromaner (jfr Järvstad 1996). Romanen är berättartekniskt avancerad och var formmässigt nyskapande när den utkom eftersom handlingen utspelar sig på olika tidsplan.
Chitambo handlar om Vega Dyster, som vägrar anpassa sig till kvinnorollen. Av sin far får Vega en pojkuppfostran under tidigt 1900-tal och hennes identifikationsobjekt och föreställningssfär är maskulin. Hon tar häftigt avstånd från det feminina och upplever att den klänning modern tvingar henne att bära utgör en identitetskränkning. Vega beundrar fadern och identifierar sig aldrig med modern men älskar henne förbehållslöst. Till det yttre påminner konstellationerna (i kombination med de maskulina markörerna) om tematiken i Radclyffe Halls The Well of loneliness (1928). Det kvinnliga inversionstemat, som förekommer explicit i Halls roman, förmedlas implicit i Chitambo med hjälp av textuella koder som kan uppmärksammas via en queer läsart.
I Female Masculinity (1998) gör Judith Halberstam en nyläsning av Halls roman och låter den markera sättet på vilket kvinnor sedan länge varit med om att producera maskulinitet. Maskuliniteten är i Halberstams tappning inte förbehållen män och då den förkroppsligas av kvinnor kan den visa på förekomsten av en alternativ genusposition. Halberstam ifrågasätter den lesbiska historieskrivning som uppfattat allt samkönat begär som entydigt ”protolesbiskt” utan att notera de alternativa genuspositioner som detta begär också aktualiserar. Halberstam (1998: 96) sammanfattar betydelsen av Halls roman: ”We can use the novel (…) to emphasize the ongoing construction of a modern lesbian identity from the already visible and socially functional role of the masculine woman”. Eventuellt kan Chitambo ses som ett led i samma projekt.
I min avhandling granskar jag Olssons prosa mellan åren 1916 och 1933 och fokuserar Olssons sätt att problematisera både genre – och genuskonventioner. Chitambo kan uppfattas som ett tidigt försök att med skönlitteraturen som motståndsforum och kvinnomaskuliniteten som redskap ifrågasätta det rådande könssystemet. Vega väljer bort den psykofysiska gemenskapen med en man och romanslutet markerar ett utopiskt och modernistiskt ”writing beyond the ending”.(Du Plessis 1985).
Frågor: Hur gestaltas kvinnomaskulinitet överlag i skönlitterär text? Finns det återkommande teman, motiv eller intertextuella samband som uttrycker maskulin kvinnlighet? Är det vanligt att gestaltningar av kvinnomaskulinitet också i litterära sammanhang sorteras in under kategorin ”feministisk” och/eller ”lesbisk” och vad innebär detta för tolkningen av de enskilda texterna?

Olsson, Hagar (2004[1933]). Chitambo.Helsingfors: Schildts.
Du Plessis, Rachel Blau (1985): Writing beyond the Ending. Narrative Strategies of Twentieth-Century Women Writers. Bloomington: Indiana University Press.
Halberstam, Judith (1998). Female Masculinity. Durham&London: Duke University Press.
Järvstad, Kristin (1996). Att utvecklas till kvinna. Studier i den kvinnliga utvecklingsromanen i 1900-talets Sverige.Stockholm/Stehag: Brutus Östlings bokförlag Symposion.

* * *

Andrea Hynynen, ÅA

Heteronormin kyseenalaistaminen Marguerite Yourcenarin romaaneissa

Ranskalainen kirjailija Marguerite Yourcenar (1903-1987) on tunnetttu ennen muuta historiallisista romaaneistaan, kuten Hadrianuksen muistelmat ja Käy kohti pimeää. Tutkimuksessani perehdyn Yourcenarin romaaneihin ja niissä esiintyvään heteronormin kyseenalaistamiseen. Yourcenarin esseet, kolmiosainen omaelämäkerta ja draama sekä novellikokoelmat jäävät tarkasteluni ulkopuolelle. Pyrkimykseni on tuoda esille, millä tavoin Yourcenarin romaanit ja pienoisromaanit horjuttavat heteronormatiivisuuden ylivaltaa. Päähenkilöiden homoseksuaalisuuden ja siihen liittyvien kysymysten lisäksi pohdin myös muita ilmiöitä, jotka osoittavat, että Yourcenar mietti ja käsitteli seksuaalisuutta, identiteettiä ja ihmisen paikkaa maailmankaikkeudessa tuotannossaan jatkuvasti. Näihin ilmiöihin kuuluu hänen tapansa käsitellä ihmisen kahtiajakoa ruumiiseen ja sieluun, mutta myös side sensuaalisuuden ja pyhän välillä.

Työni sijoittuu Yourcenar-tutkimuksen ja queer-tutkimuksen välimaastoon. Yourcenarin tuotanto ja Yourcenar-tutkimustraditio pysyvät koko ajan sen painopisteinä, vaikka käytänkin hyväkseni queer-tutkimuksen kehittämiä menetelmiä. Käsittelen Yourcenarin romaaneja queer-näkökulmasta huomioiden, että Yourcenarin varhaistuotannossa seksuaalisuuteen ja identiteettiin liittyvät aiheet ja pohdinnat ovat ensi sijalla, mutta niiden merkitys vähenee ajan myötä. Normien kyseenalaistaminen ja marginaalisuus pysyvät kuitenkin aina tärkeänä teemana Yourcenarin teksteissä, eikä tämä koske ainoastaan seksuaalisuutta ja identiteettiä.
anhynyne@abo.fi

* * *

Sanna Karhu, HY

Performatiivinen sukupuoli – lainauksellisuuden suhde ruumiiseen

Pia Livia Hekanaho ja Mikko Tuhkanen väittävät Niin & Näin -lehdessä (2005/2: 9–8), että Judith Butlerin sukupuolen teorioista on tulossa queer-teorian sukupuolikäsitysten julkilausumaton lähtökohta ja kyseenalaistamaton paradigma, mikä saattaa johtaa erilaisten ja uusien tutkimusperspektiivien kadottamiseen. Kirjoittajien mukaan olisi erityisen tärkeää sijoittaa butlerilainen paradigma laajempaan filosofis-historialliseen kontekstiin. Tässä alustuksessa haluankin kartoittaa Butlerin teorian filosofisia lähtöoletuksia. Rajaan Butlerin paradigman kartoittamisen hänen sukupuolen epistemologiaansa ja vielä tarkemmin hänen performatiivisuutta koskeviin väitteisiinsä.

Butlerin näkemys performatiivisuudesta on peräisin J. L. Austinin puheaktiteoriasta, jossa kieltä ei nähdä vain todellisuutta staattisesti heijastavana tai pelkästään kuvailevana, vaan pikemminkin todellisuutta aktiivisesti aikaan saavana ilmiönä. Butler ei kuitenkaan ota käyttöönsä Austinin näkemyksiä sellaisenaan, vaan hyväksyy osittain Jacques Derridan puheakteille tekemän dekonstruktiivisen jalostustyön. Derridalle performatiivit ilmentävät kielen ja kommunikaation yleistä lainauksellisuuden periaatetta. Kielellinen merkitys ei johdu tällöin puheaktin lausujan intentiosta, jonkin ”tarkoittamisesta”, vaan siitä, että merkitys voidaan toistaa yhä uudelleen ja ennakoimattomissa konteksteissa. Toisto on tämän näkemyksen mukaan se voima, joka tekee kielellisistä merkityksistä ymmärrettäviä.

Derridan korostama merkityksen lainattavuus on tärkeällä sijalla Butlerin teoriassa sukupuolen performatiivisuudesta. Sukupuoli ei sijaitse intentionaalisena ”suuntauksena” ihmisen mielessä, vaan se on kulttuurinen merkitysrakennelma, jonka näennäisen vakaa olemassaolo johtuu sen kyvystä tulla lainatuksi. Sukupuoli voidaan tehdä ja suorittaa yhä uudelleen, jolloin se saavuttaa tunnistettavan muodon. Tämä muoto ei kuitenkaan ole ontologinen tosiasia, vaan ajallinen tiivistelmä, jossa kontingentit ominaisuudet näyttäytyvät jatkuvan toiston takia säännönmukaisina, hallittuina kokonaisuuksina, sukupuolen ”luokkina”.

Esitelmässä hahmotan performatiivisuuden filosofisen taustan lisäksi ruumiillisuutta ja sen suhdetta diskursiivisiin puheakteihin. Mikä on merkityksen lainattavuuden suhde materiaalisuuteen, materiaalisiin ruumiisiin? Alustuksessani esitän, että koko kysymystä voidaan lähestyä toisin väittämällä, että ei ole olemassa puhdasta ruumista, joka edeltäisi sille annettua merkitystä.

* * *

Antu Sorainen, HY

”Pedofiili” – politiikan tuolla puolen?

Miksi englantilaisten ja ranskalaisten valistusajan romanttisten filosofien (Locke, Rousseau) konstruoima viaton lapsukainen ilmaantui 2000-luvulla suomalaiseen politiikkaan ja julkiseen keskusteluun? Miten tämä turmeltumattoman lapsen hahmon ”paluu” heijastuu sen vastakäsitteiksi luodussa pedofiilin hahmossa? Pedofiilin hahmoa käytetään sellaisena argumenttina, johon kaikkinainen politiikka ja kriittinen keskustelu loppuu. Kuten Lee Edelman sanoo, on vain yksi oikea argumentti: ”lapsen puolesta” – tässä tapauksessa pahaa pedofiiliä vastaan. Väitän, että viattoman lapsen/pedofiilin duaalihahmon ilmaantuminen suomalaisen politiikan kenttään liittyy uusliberalistiseen
hallituspolitiikkaan, jossa valtiota löystytetään ja huomio siirretään sosiaalisesta hyvästä yksilöihin. Tätä siirtymää höystetään konservatiivisella perhepolitiikalla, jonka vahvistamiseksi tarvitaan mahdollisimman yksiselitteistä monsteria, eli pedofiilia. Mutta ovatko myös lesbo- ja homoyhteisöt mukana luomassa anti-poliittista pedofiiliä.

* * *

Tiia Arnipuu, HY

Jumalan poika miehen mallina

Millaista on Jeesuksen mieheys tai maskuliinisuus, millainen on Jeesuksen sukupuoli Uudessa testamentissa? Millaisia ihmisen- ja miehenmalleja UT:n Jeesuksessa on nähty ja voidaan nähdä? Miten varhaiskristillinen taide valottaa Jeesuksen sukupuolta UT:ssa?
Jeesuksen, tai Kristuksen, sukupuolen ulottuvuudet ovat herättäneet paljon keskustelua sekä teologien keskuudessa ja erilaisten kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen sisällä että monilla eri tutkimusaloilla ja myös taiteessa. Evankeliumeissa ei kuvata Jeesuksen ulkonäköä eikä pohdita suoraan hänen sukupuoltaan, mutta silti niissä on runsaasti aineistoa erilaisia tulkintoja varten. Kaikissa neljässä evankeliumissa voi nähdä Jeesuksen, joka vastaa monella tavalla aikansa ja kulttuuriympäristönsä ajatusta ideaalista, täydellisestä maskuliinisuudesta.
Samoista teksteistä voi kuitenkin lukea myös paljon muuta: sukupuolirajoja ylittävää käytöstä ja puhetta, heterosukupuolten totaalista kyseenalaistamista, intertekstejä jotka korostavat jotain aivan muuta(kin) kuin normatiivista maskuliinisuutta. Jeesus irtautuu kaikista perheyhteyksistä – isäänsä Jumalaa lukuunottamatta – eikä ota paikkaansa kotitalouden päänä, vaan vertaa itseään kanaemoon, siunaa hedelmättömiä naisia ja vertaa ylösnousseita ihmisiä enkeleihin taivaassa eikä pidä eunukkeja sairaina, jotka täytyisi parantaa ja sopeuttaa takaisin yhteiskuntaan.
Queer-luennoille löytyy tukea ja aineistoa myös varhaisesta kristillisestä kuvataiteesta, jossa toistuu ajatus sukupuoleltaan ei-niin-yksiselitteisestä Jeesuksesta Kristuksesta. Myöhemmin vakiintunut (kiilto)kuva parrakkaasta ja aika lailla miehistä kauneusihannetta vastaavasta Jeesuksesta on vain yksi tulkinta hahmosta, josta ei maalattu käytännössä lainkaan kuvia ennen 200-luvun puoliväliä.

* * *

Lumi Sammallahti, HY

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani tapoja, joilla intialainen englanninkielinen sanomalehdistö käsittelee heteronormista poikkeavia seksuaalisuuksia ja sukupuolia. Intian rikoslain 377. pykälä kriminalisoi ”luonnonvastaisen seksin”. Aineistoni dekriminalisointia kannattavat artikkelit pyrkivät homoseksuaalisuuden tabuun liittyvän hiljaisuuden rikkomisella kyseenalaistamaan Intian kulttuurissa vallitsevan järjestyksen, jossa vain heteroseksuaaliset halut hyväksytään näkyviksi. Toisaalta artikkeleissa pyritään usein luomaan uudenlainen järjestys, jonka piiriin myös samansukupuoliset rakkaussuhteet voisivat kuulua. Uuden järjestelmän katveisiin jää kuitenkin siihen sopimatonta materiaalia. Silmiinpistävin uuteen järjestykseen sopimaton ihmisryhmä ovat hijrat, joilla entisessä järjestelmässä on ollut määrätty paikkansa järjestelmää ylläpitävänä anomaliana. Hijroja tarkastellaan artikkeleissa osana sekä transsukupuolisuuden teemaa että intialaista perinnettä ja mytologiaa.

Esitelmässäni mm. luonnostelen, keitä hijrat ovat. Esittelen myös kolmannen sukupuolen kategoriaa, jolla on pitkät juuret intialaisessa ajattelussa. Tarkastelen myös jännitettä länsimaistyylisten sekä intialaisten kotoperäisten seksuaalisuus- ja sukupuolikäsitysten välillä. Haluaisin myös herättää keskustelua tavoista, joilla aasialaista (tai muuta ei-länsimaista) queeria voisi tutkia.

* * *

Mari Pajala, TY ja Jan Wickman, ÅA

Pervovision laulukilpailu 2007. (Nais)maskuliinisuus Euroviisuissa.

Queer-näkökulmat Eurovision laulukilpailuun ovat tavallisesti keskittyneet tapahtuman innostuneeseen homomiesyleisöön ja kilpailun niihin piirteisiin, joiden oletetaan tätä yleisöä puhuttelevan. On keskusteltu campista ja kimaltelevista, dragkuningattariin helposti verrattavista naisdiivoista.

Lesboperspektiiviä tai maskuliinisuuden esityksiä ei sen sijaan ole juurikaan ole huomioitu. Vasta Serbian Marija Šerifovićin voittoesitys tämän vuoden kilpailussa on nostanut näkyvästi esiin myös naismaskuliinisuuden ja lesbisen katseen mahdollisuuden Euroviisuissa. Šerifovićin esitys ei kuitenkaan ollut ensimmäinen laatuaan. ’Pervovision laulukilpailu 2007’ luo ’Pervot pojat ja poikatytöt’ -konferenssin teeman mukaisesti katsauksen sekä naisten että miesten esittämän pervomaskuliinisuuden perinteeseen Eurovision laulukilpailussa.

Posted on 06/09/2007, in 1. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: